Hetken hiljaisuuden jälkeen taytyy tulla potemaan tänne marjastus syndroomaa.
Satuin joutumaan tilanteeseen, jossa mukana olivat mieheni lasten Äiti, anoppini sekä mieheni sisko. Puheenaiheeni mikäs muukaan kuin, marjojen kerääminen! Siinä he kilpaa kehuivat kuinka paljon marjoja oli tullut kerättyä ja mistä parhaat marjapaikat löytyvät.
Sormet mustina lapsipuolteni äiti kehui "kyllä vadelmia on jo ainakin viisi litraa ja mustikoita olen kerännyt varmasti ämpärillisen!". Jokainen vuorollaan osallistui keskusteluun, selväksi tuli että marjoja on kerätty ja pakkaset on täynnä. Hetken pohdin, miten voisin osallistua keskusteluun. Mikä olisi sopiva määrä kerättyjä marjoja niin, että kuulostaisin ahkeralta? Voisin ehkä lisätä että nautin polvet kipeänä kyykkimisestä metsässä hyttysten syötävänä. Siinä sitä vasta tuntee elävänsä!
Voin pahoin. Päätin olla hiljaa. Totuus olisi mennyt kutakuinkin niin, että kävin koittamassa vadelman keräämistä. Keräsin ehkä litran ja totesin ettei ole minun juttuni. Vitutti kun nokkoset pistelivät, oli tylsää, hämähäkki meni paitani sisään ja maasto oli vaikeakulkuista.
Päätin että olen hiljaa. En silti aijo mennä marjaan tänäänkään, menen tekemään asioita joista nautin ja noukin jatkossakin marjani Prisman pakastealtaasta.
<3:llä huono Äitipuoli, jopa kerättyjen marjojen mitassa mitattuna.
maanantai 17. elokuuta 2015
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Lasten vaatteet
Joskus todellakin sylettää että äidiltä lasten mukana tulee ainoastaan kulahtaneita tai likaisia vaatteita. Lasten isä maksaa elatusmaksuja joka kuukausi jotta lapset saavat syödäkseen ja vaatteet päällensä. Pitääkö joka kerta erikseen pyytää lapsille siistit vaatteet? Miksi niitä ehjiä ja siistejä ei voi laittaa tulemaan meille lasten mukana. Sama vaiva kai olisi pakata siistit kuin etsiä ne likaisimmat ja kulahtaneimmat vaatteet kassinpohjalle? En pysty ymmärtämään.
Koska ymmärrykseni loppui jo kauan sitten, kyllästyin kulkemaan lasten kanssa ihmisten ilmoilla rikkinäisissä/kuluneissa/likaisissa vaatteissa ja totesin että niiden siistien vaatteiden käyttöoikeutta meillä ei näköjään ole eikä tule, päätin ostaa lapsille muutamia vaatteita.
Käytin hyväkseni kirpparia ja alennusmyyntejä, joten muutamilla euroilla sai jo ihan kivat vaatekerrat lapsille. Ajattelin, että koska äidin ostamien siistien vaatteiden käyttöoikeus kuuluu vain hänelle, ymmärtää hän että haluan pitää nämä muutamat (toistaiseksi) siistit vaatekappaleet lasten isän luona. Lapset ovat muutaman kerran menneet äitinsä luokse nämä ostamani vaatteet päällä. Kun seuraavan kerran olemme lasten isän kanssa käyneet lapsia hakemassa, olen pyytänyt vaatekappaleita nätisti mukaamme.
Tuloksetta.
Viimeksi ne olivat likaisena. Sanoin ettei haittaa, voin pestä itse. Sitten ne olivatkin märkänä kuivumassa, kun sanoin ettei sekään haittaa kuivuvat kyllä myös meillä. Lasten äiti lähti hakemaan vaatteita, olivat ne kuulemma juuri pesukoneessa josta niitä ei nyt kyllä saa. Tästä on nyt muutamia viikkoja ja vaatteita ei edelleenkään ole näkynyt.
En jaksaisi painostaa ja muistuttaa että "muistathan nyt pakata lasten mukaan ne minun ostamani meidän ainoat siistit vaatteemme". Ajattelin että tämä olisi sanomattakin selvää, ja ihan hyvän tavan mukaista.
Vaan ei ole.
Olkoon, ajattelin. Parin euron vaatteet sinne tai tänne, toivottavasti menivät sitten edes tarpeeseen. Ensiviikolla marssin kauppaan ja ostan uudet - ja tästä lähtien vaihdan ne resuiset vaatteet lasten päälle heidän mennessään äidilleen.
Koska ymmärrykseni loppui jo kauan sitten, kyllästyin kulkemaan lasten kanssa ihmisten ilmoilla rikkinäisissä/kuluneissa/likaisissa vaatteissa ja totesin että niiden siistien vaatteiden käyttöoikeutta meillä ei näköjään ole eikä tule, päätin ostaa lapsille muutamia vaatteita.
Käytin hyväkseni kirpparia ja alennusmyyntejä, joten muutamilla euroilla sai jo ihan kivat vaatekerrat lapsille. Ajattelin, että koska äidin ostamien siistien vaatteiden käyttöoikeus kuuluu vain hänelle, ymmärtää hän että haluan pitää nämä muutamat (toistaiseksi) siistit vaatekappaleet lasten isän luona. Lapset ovat muutaman kerran menneet äitinsä luokse nämä ostamani vaatteet päällä. Kun seuraavan kerran olemme lasten isän kanssa käyneet lapsia hakemassa, olen pyytänyt vaatekappaleita nätisti mukaamme.
Tuloksetta.
Viimeksi ne olivat likaisena. Sanoin ettei haittaa, voin pestä itse. Sitten ne olivatkin märkänä kuivumassa, kun sanoin ettei sekään haittaa kuivuvat kyllä myös meillä. Lasten äiti lähti hakemaan vaatteita, olivat ne kuulemma juuri pesukoneessa josta niitä ei nyt kyllä saa. Tästä on nyt muutamia viikkoja ja vaatteita ei edelleenkään ole näkynyt.
En jaksaisi painostaa ja muistuttaa että "muistathan nyt pakata lasten mukaan ne minun ostamani meidän ainoat siistit vaatteemme". Ajattelin että tämä olisi sanomattakin selvää, ja ihan hyvän tavan mukaista.
Vaan ei ole.
Olkoon, ajattelin. Parin euron vaatteet sinne tai tänne, toivottavasti menivät sitten edes tarpeeseen. Ensiviikolla marssin kauppaan ja ostan uudet - ja tästä lähtien vaihdan ne resuiset vaatteet lasten päälle heidän mennessään äidilleen.
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Maanantain huonousdilemma?
Kuten tavallista, tein lapsille ruokaa viikonloppuna. Ensin lasten mielestä hyvältä kuulostava ruoka muuttui ruokapöydässä pahaksi jo ennen maistamista... ja mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä. Jälleen kerran.
Tuijotan omaa lautastani ruokapöydässä, maistan omasta mielestäni tavallisen makuista makaronilaatikkoa. Tiedän, ei saisi loukkaantua lasten sanoista ajattelen. Huokaisen syvään ja pahoitan kuitenkin mieleni. Taas. Olenko tosiaan niin huono äitipuoli, että en osaa edes laittaa syötävää ruokaa?
Lasten isä patistaa lapsia syömään. Maistavat haarukallisen, ja huomaavat seuraavan epäkohdan lautasella: "yäk. ei äitikään ikinä laita meille kasviksia." Tekee mieli sanoa että nyt ette olekaan äidin luona, tyydyn kuitenkin olemaan hiljaa. Onneksi lasten isä lukee ehkä ajatukseni ja toteaa että nyt olettekin isin luona, ja kasvikset ovat terveellisiä niitä on hyvä oppia syömään.
En ole mikään suuri terveysintoilija, mutta ainakin minun lapsuudessani lautaselta on aina löytynyt edes muutama pala paprikaa ja kurkkua. Ehkäpä siis vanhasta muistista leikkaan lapsille joka kerta jotain kasvista, samalla kun teen itselleni ja miehelleni salaattia. Lasten mielestä tämä ei tietenkään käy, koska äitikään ei tee niin.
Päättäväisesti olen joka kerta laittanut muutaman palan vaihtelevia kasviksia lapsille, vaikka joka kerta se aiheuttaa närää. Tästä pääsemmekin dilemmaan. Koska lasten äitikään ei syötä lapsilleen kasviksia, pitääkö minun? Pääsisin varmasti helpommalla mikäli jättäisin sen kurkkupalan leikkaamatta, ei tarvisi keskustella asiasta joka kerta. Kuitenkin, mikäli olisivat omia lapsiani varmasti opettaisin syömään pienen määrän kasviksia pävittäin.
Olenko paha jos määrään syömään, tai edes maistamaan, kasviksia kun kerran äitikään ei niin tee? Vai olenko huono jos en lapsipuolilleni syötä kasviksia jos niitä kuitenkin pitäisin osana terveellistä ravintoa omalle lapselleni?
? ? ? ? ? ?
Tuijotan omaa lautastani ruokapöydässä, maistan omasta mielestäni tavallisen makuista makaronilaatikkoa. Tiedän, ei saisi loukkaantua lasten sanoista ajattelen. Huokaisen syvään ja pahoitan kuitenkin mieleni. Taas. Olenko tosiaan niin huono äitipuoli, että en osaa edes laittaa syötävää ruokaa?
Lasten isä patistaa lapsia syömään. Maistavat haarukallisen, ja huomaavat seuraavan epäkohdan lautasella: "yäk. ei äitikään ikinä laita meille kasviksia." Tekee mieli sanoa että nyt ette olekaan äidin luona, tyydyn kuitenkin olemaan hiljaa. Onneksi lasten isä lukee ehkä ajatukseni ja toteaa että nyt olettekin isin luona, ja kasvikset ovat terveellisiä niitä on hyvä oppia syömään.
En ole mikään suuri terveysintoilija, mutta ainakin minun lapsuudessani lautaselta on aina löytynyt edes muutama pala paprikaa ja kurkkua. Ehkäpä siis vanhasta muistista leikkaan lapsille joka kerta jotain kasvista, samalla kun teen itselleni ja miehelleni salaattia. Lasten mielestä tämä ei tietenkään käy, koska äitikään ei tee niin.
Päättäväisesti olen joka kerta laittanut muutaman palan vaihtelevia kasviksia lapsille, vaikka joka kerta se aiheuttaa närää. Tästä pääsemmekin dilemmaan. Koska lasten äitikään ei syötä lapsilleen kasviksia, pitääkö minun? Pääsisin varmasti helpommalla mikäli jättäisin sen kurkkupalan leikkaamatta, ei tarvisi keskustella asiasta joka kerta. Kuitenkin, mikäli olisivat omia lapsiani varmasti opettaisin syömään pienen määrän kasviksia pävittäin.
Olenko paha jos määrään syömään, tai edes maistamaan, kasviksia kun kerran äitikään ei niin tee? Vai olenko huono jos en lapsipuolilleni syötä kasviksia jos niitä kuitenkin pitäisin osana terveellistä ravintoa omalle lapselleni?
? ? ? ? ? ?
perjantai 17. heinäkuuta 2015
Äitipuolen oikeudet?
Minun pitäisi rakastaa hänen lapsiaan kuin omiani. Hoitaa, lohduttaa, halata, ruokkia, ymmärtää ja antaa anteeksi. Mitä saan vastineeksi?
Saan olla tekemisissä lasten kanssa kun he ovat isällään. Lasten ongelmat, ilot ja surut vanhemmat puivat keskenään, minä kuulen niistä jälkikäteen sattumalta. Lasten kuulumiset joudun kyselemään heidän isältään. Päivät milloin he tulevat minunkin kotiini, sopivat muut keskenään, minä kuulen niistä ja muutoksista vasta kun sattuu tulemaan puheeksi. Asioista he sopivat yleensä silloin kun minä en ole kuulemassa, kun lasten isä soittaa lapsilleen tai lapset hänelle en useinkaan ole paikalla. Harvoja ovat ne kerrat kun saan itse puhua lapsille heidän ollessa äidillään. Huomioon otetaan lasten äidin ja isän menot. Minä saan sovittaa omani heidän mukaan. Mikäli joskus olen esittänyt toiveeni, ei se lasten äidille käy.
Minä olen ulkopuolinen. Minä annan itsestäni paljon, jotta tulen äitipuoleksi. Pikkuhiljaa alkaa tuntua että olenkin äitipuoli. Puolikas, ihmisenäkin. Joudun tukahduttamaan sen puolen itsestäni, joka haluaa olla lasten elämässä mukana myös silloin kun he eivät itse pääse sohvalle minua halaamaan tai kun en ite voi heitä silittää. Eihän äitipuoli voi tuntea ikävää? Onko minulla oikeutta siihenkään?
Eihän minulla ole oikeutta vastata lasta koskeviin kysymyksiin lääkärissä, tai antaa lupaa lähettää lapsen tietoja sairaalapalveluissa. Minulla ei ole oikeutta päästä keskustelemaan lapsen asioista neuvolaan. Ei oikeutta päättää mistään lasta koskevasta asiasta.
Lakikin sen jo määrää, minulla ei ole oikeutta.
Terveisin,
Puolikas jos ihmsenäkin
Saan olla tekemisissä lasten kanssa kun he ovat isällään. Lasten ongelmat, ilot ja surut vanhemmat puivat keskenään, minä kuulen niistä jälkikäteen sattumalta. Lasten kuulumiset joudun kyselemään heidän isältään. Päivät milloin he tulevat minunkin kotiini, sopivat muut keskenään, minä kuulen niistä ja muutoksista vasta kun sattuu tulemaan puheeksi. Asioista he sopivat yleensä silloin kun minä en ole kuulemassa, kun lasten isä soittaa lapsilleen tai lapset hänelle en useinkaan ole paikalla. Harvoja ovat ne kerrat kun saan itse puhua lapsille heidän ollessa äidillään. Huomioon otetaan lasten äidin ja isän menot. Minä saan sovittaa omani heidän mukaan. Mikäli joskus olen esittänyt toiveeni, ei se lasten äidille käy.
Minä olen ulkopuolinen. Minä annan itsestäni paljon, jotta tulen äitipuoleksi. Pikkuhiljaa alkaa tuntua että olenkin äitipuoli. Puolikas, ihmisenäkin. Joudun tukahduttamaan sen puolen itsestäni, joka haluaa olla lasten elämässä mukana myös silloin kun he eivät itse pääse sohvalle minua halaamaan tai kun en ite voi heitä silittää. Eihän äitipuoli voi tuntea ikävää? Onko minulla oikeutta siihenkään?
Eihän minulla ole oikeutta vastata lasta koskeviin kysymyksiin lääkärissä, tai antaa lupaa lähettää lapsen tietoja sairaalapalveluissa. Minulla ei ole oikeutta päästä keskustelemaan lapsen asioista neuvolaan. Ei oikeutta päättää mistään lasta koskevasta asiasta.
Lakikin sen jo määrää, minulla ei ole oikeutta.
Terveisin,
Puolikas jos ihmsenäkin
torstai 16. heinäkuuta 2015
Miten minusta tuli äitipuoli?
Palataan aluksi aivan alkuun. Minusta tuli äitipuoli noin vuosi sitten, kun tapasin ihanan miehen jolla oli kaksi lasta. Alkuun en ehkä ajatellut niin tarkasti mitä tarkoittaa seurustella ihmisen kanssa jolla on lapsia. Myöhemmin kuitenkin kävi varsin selväksi, että oli todella naiivia kuvitella kaiken olevan ihanaa perhe elämää alusta alkaen.
Minulla ei ole omia lapsia, eikä kokemuksta lapsista ole kummilasten päivän hupireissuja enempää. Koen olevani nainen, joka menee "ura" edellä. En siis ole haaveillut oikeastaan koskaan perheen perustamisesta. Tietenkään se ei ole ollut mikään _ehdottomasti_ei_ikinä lapsia, mutta vauvakuumetta ei ole ollut havaittavissa. Olen ajatellut että kaikki aikanaan, nyt haluan nauttia vapaudesta lähteä aamulla lenkille tai ex-tempore reissulle Ruotsiin. Vapaudesta käyttää tienaamani raha itseeni ja suunnitella elämääni päivä kerrallaan ilman huolta huomisesta.
Nykyään kuitenkin herään aamuisin todellisuuteen, jossa omien intressien lisäksi tulee ottaa huomioon myös mieheni, hänen vanhin lapsensa hurmuri 4v, pikku prinsessa pian 3v sekä lasten äiti menoineen ja mielipiteineen. Lisäksi yritän toistuvasti olla täydellinen puoliso, kiva aikuinen lapsille sekä riittävän hyvä jotta kelpaisin myös lasten äidille hänen silmäteriensä hoitajana/kasvattajana. Noh, kaikki ei todellakaan mene niinkuin Strömsössä eikä ainakaan silloin kun eletään uusperheen arkea.
Oikeasti en ole täydellinen puoliso, aina en ole lasten mielestä lainkaan mukava enkä ehkä ikinä tule olemaan riittävän hyvä, jotta myös lasten äiti osaisi arvostaa panostani. Itseasiassa olen aika huono, välillä tuntuu että ihan kaikessa, usein ajattelen etten riitä, osaa tai pysty.
Tällainen minä olen, ehkä Huono äitipuoli.
En esiinny blogissa omalla nimelläni, omalla naamallani enkä siis tule julkaisemaan myöskään tunnistettavia kuvia lapsista tai miehestäni. Tämä kaikki siksi, että koen äitipuoleuden olevan arka aihe sekä minulle että varmasti monelle muulle. Tulen varmasti herättämään monenlaisia tuntemuksia kirjoituksillani enkä halua näistä harmia perheelleni. En myöskään halua harmia lasten äidille, sillä häneenkin liittyviä ongelmia tulen pohtimaan kirjoutksissani.
Minulla ei ole omia lapsia, eikä kokemuksta lapsista ole kummilasten päivän hupireissuja enempää. Koen olevani nainen, joka menee "ura" edellä. En siis ole haaveillut oikeastaan koskaan perheen perustamisesta. Tietenkään se ei ole ollut mikään _ehdottomasti_ei_ikinä lapsia, mutta vauvakuumetta ei ole ollut havaittavissa. Olen ajatellut että kaikki aikanaan, nyt haluan nauttia vapaudesta lähteä aamulla lenkille tai ex-tempore reissulle Ruotsiin. Vapaudesta käyttää tienaamani raha itseeni ja suunnitella elämääni päivä kerrallaan ilman huolta huomisesta.
Nykyään kuitenkin herään aamuisin todellisuuteen, jossa omien intressien lisäksi tulee ottaa huomioon myös mieheni, hänen vanhin lapsensa hurmuri 4v, pikku prinsessa pian 3v sekä lasten äiti menoineen ja mielipiteineen. Lisäksi yritän toistuvasti olla täydellinen puoliso, kiva aikuinen lapsille sekä riittävän hyvä jotta kelpaisin myös lasten äidille hänen silmäteriensä hoitajana/kasvattajana. Noh, kaikki ei todellakaan mene niinkuin Strömsössä eikä ainakaan silloin kun eletään uusperheen arkea.
Oikeasti en ole täydellinen puoliso, aina en ole lasten mielestä lainkaan mukava enkä ehkä ikinä tule olemaan riittävän hyvä, jotta myös lasten äiti osaisi arvostaa panostani. Itseasiassa olen aika huono, välillä tuntuu että ihan kaikessa, usein ajattelen etten riitä, osaa tai pysty.
Tällainen minä olen, ehkä Huono äitipuoli.
En esiinny blogissa omalla nimelläni, omalla naamallani enkä siis tule julkaisemaan myöskään tunnistettavia kuvia lapsista tai miehestäni. Tämä kaikki siksi, että koen äitipuoleuden olevan arka aihe sekä minulle että varmasti monelle muulle. Tulen varmasti herättämään monenlaisia tuntemuksia kirjoituksillani enkä halua näistä harmia perheelleni. En myöskään halua harmia lasten äidille, sillä häneenkin liittyviä ongelmia tulen pohtimaan kirjoutksissani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)